Arkkitehtuuri

Linea on kahdeksan erillistalon kokonaisuus, joka sijoittuu päättyvän tien varteen Espoon Nöykkiössä ja sen vierestä avautuvat Latokaskenniityn maisemallisesti kauniit peltoalueet, mutta myös Nöykkiön monipuoliset palvelut ovat lähellä. Linean naapurustossa on vanhempia suuria omakotitaloja ja aluetta on myös täydennysrakennettu viimevuosina monipuolisesti.

Linean kadun puoleiset julkisivut ovat tiiltä ja sisäpihan puolelta julkisivut ovat pystysuuntaista puuverhousta. Kaksi taloista on kahdessa kerroksessa ja muut yksitasoisia. Taloissa on ryhdikkäät toispuoleiset harjakatot kapeilla räystäillä ja niiden väritys vuorottelee kahdella luonnollisella kuultosävyllä.

Rakennukset sijoittuvat tontin sisäisen pihatien ympärille niin, että kaikkien asuntojen päätilat avautuvat lounaaseen omalle pensasaidatulle pihalle. Kaikkien talojen lounaisnurkassa on tilava katettu terassi. Auton saa pysäköityä lähelle omaa sisäänkäyntiä ja sisäänkäynnin yhteydessä on myös kätevää katostilaa. Talojen sisäänkäynnit ovat suojaisia ja sisäänvedettyjä. Jokaisessa talossa on tilava ulkovarasto.

Taloihin astutaan sisään tilavaan ja valoisaan eteiseen, jossa on runsaasti säilytystilaa ulkovaatteille. Oleskelutilat muodostuvat yhtenäisesti L-muotoisesta tilasta, johon sisäänvedetty terassi kovertuu ja erottaa mukavasti ruokailutilan ja olohuoneen toisistaan. Tyylikäs saarekekeittiö integroituu talon keskelle. Tiloihin tulvii valoa suurista lattiasta kattoon saakka ulottuvista ikkunoista, joita on useampaan suuntaan. Olohuoneet ovat helposti kalustettavissa eikä niiden läpi ole kulkua muihin tiloihin.

Kaksikerroksisissa taloissa ruokailutila on avoin ylös saakka, mikä tekee tilasta todella avaran ja juhlavan. Talon portaikko rakennetaan tyylikkäästi osaksi rakennusta ja sen alle muodostuu kätevä säilytystila. Yläkerran huoneet ovat tilavia ja talossa on selkeästi eroteltu yksityisemmät tilat yläkertaan.

Yksitasoisissa taloissa makuuhuoneet jakautuvat kahteen osastoon, jolloin lasten huoneet voivat olla hieman erillään päämakuuhuoneesta. Taloissa on näyttävät 3 metriä korkeat huoneet ja ikkunat ulottuvat lattiasta kattoon saakka.

Kaikissa taloissa wc-tilat ja suihku on eroteltu omiksi tiloikseen, jolloin ne ovat käytettävissä tarvittaessa myös yhtäaikaisesti.

Linean erillistalot ovat tilallisesti mielenkiintoisia ja toiminnallisesti tarkkaan suunniteltuja. Avarat oleskelutilat, suuret tyylikkäästi nurkista lähtevät ikkunat ja laadukkaat yksityiskohtineen suunnitellut kiintokalusteet ja pintamateriaalit tekevät talosta hyvän ja kauniin asunnon, joka yhdessä oman piha-alueen kanssa luo toimivat puitteet monenlaisiin asumisen tarpeisiin.

Joonas Koskela
arkkitehti
KOLU Arkkitehdit